Palaa takaisin

Turvallinen henkityöskentely

puhdistus värähtely

Nyt kun eletään Kekrin/Samhainin/Halloweenin aikaa, niin haluaisin muistuttaa turvallisesta henkityöskentelystä.

Itselleni kävi juuri tällä viikolla köpelösti, kun paha henki tuli mukaan töihin häiritsemään chakrahoitoa.
Kekrin aikaan sanotaan, että verho ihmisten ja henkimaailman välillä on erityisen ohut ja sen kyllä tuntee. Ihan kuin henkimaailma olisi yhtäkkiä tavallista aktiivisempi. Mutta oikeasti kyse on vain siitä, että aistimme henget herkemmin.

 

Katsoin aiemmin tällä viikolla Netflixistä sarjaa, jossa dokumentoitiin kummittelevien talojen tapahtumia. Kaikissa taloissa pahuus oli vahvasti läsnä. Tunsin, että minun ehkä kannattaisi herkkänä ihmisenä katsoa kyseistä ohjelmaa, mutta uteliaisuus vei voiton.

Katsomisen aikana tunsin nippailuja eri kohdissa kehoa. Päätin sivuuttaa sen, hätistelin kädellä nippailijan pois ja kokeilin hätäiseen suojata itseäni.

Seuraavana aamuna meillä oli kotona erikoinen tunnelma. Riideltiin puolison kanssa ihan älyttömistä pikkuasioista. Sanoinkin siinä, että eiköhän lopeteta tämä tuittuilu, kun ei tässä ole mitään järkeä. Hetken päästä kinaaminen ja ärhentely jatkui taas.

Lähdin Halikon puodille ja aamulla oli ohjelmassa Kristallinen Chakrahoito asiakkaalle Zoomin kautta.
Pian hoidon alettua tunsin, että joku yrittää häiritä hoitoa. Minulle syötettiin ajatuksia, jotka veivät keskittymistäni pois hoidosta, vesipullo kaatui kesken hoidon, seinän takaa alkoi kuulua meteliä jne.

Keskeytin hoidon ja päätin kuunnella, mitä tilassa tapahtuu. Siellä oli ylimääräinen tumma henki, joka ei suostunut kertomaan nimeään.

Lähdin häätämään henkeä, mutta sain sen vain siirtymään katonrajaan, jotta pystyimme tekemään hoidon loppuun.

Hoidon jälkeen ryhdyttiin meidän Halikon Katin kanssa sitten tositoimiin. Kati otti ääniraudan ja antennivarvut, minä otin kynttilän ja salviaa ja lähdettiin häätämään henkeä. Varvut osoittivat tietokoneen suuntaan! Sen tietokoneen, jolta olin katsonut ohjelmaa edellisenä iltana.

 Puhdistimme tietokoneen ja koko työhuoneen.

 

Näin helppoa tänä vuodenaikana on avata portit matalavärähteisille tai jopa pahoille entiteeteille!
Tästä inspiroituneena halusin jakaa sinulle muutamia ohjeita turvalliseen henkityöskentelyyn.
Kekrin aika on henkityöskentelylle oikein hedelmällistä, mutta tarkkana saa olla ketä päästää läpi.

 

Mistä tunnistat negatiivisen hengen:

  • se ei suostu paljastamaan nimeään
  • se on vaativa, jopa aggressiivinen
  • se kertoo sinulle, että jos et tee mitä se pyytää, jotain pahaa tapahtuu
  • se sanoo sinun olevan ainutlaatuinen ja että vain sinä voit tehdä ne asiat joita se pyytää
  • se puuttuu kaikkiin arkisiin toimiisi, käskee sinua tekemään asioita ja kieltää tekemästä asioita. Ei kunnioita vapaata tahtoasi.
  • jos läheiset ihmiset huolestuvat sinusta, se haluaa erottaa sinut heistä
  • se on aina paikalla, kun jotain pahaa tapahtuu
  • alat kokea päänsärkyjä, väsymystä, selittämättömiä kipuja, tukkoisuutta ja turvotusta

 

Jos olet päätynyt tekemisiin tällaisen matalavärähteisen hengen kanssa, toimi näin

  • käske henkeä poistumaan. Ole jämäkkä ja itsevarma! Jos kyseessä on vaeltava maan päälle jäänyt sielu, voit toivottaa sen matkalle takaisin valoon. Jos kyseessä on paha henki, siitä eroonpääseminen voi olla hankalampaa.
  • voit pyytää arkkienkeleitä poistamaan hengen
  • puhdista tila (esim. savulla, korkeavärähteisillä äänillä, siunatulla suolavedellä) ja käske samalla henkeä poistumaan sinun tilastasi
  • puhdistamisen jälkeen voit suojata tilan ametistilla, vuorikristallilla tai mustalla turmaliinilla. Erityisen hyvä on sijoittaa isompi ametisti keskelle taloa ja pienemmät vuorikristallit talon tai tontin nurkkiin ja pyytää niiltä suojausta.
  • jos mikään ei auta, ota yhteyttä ammattilaiseen joka on erikoistunut pahojen henkien ja kirousten poistoon. (Itse en tee tällaista työtä.)

 

 

Antoista Kekrin aikaa sinulle, henkien kanssa tai ilman! Tai mikäli löydät tämän sivun silloin, kun etsit vinkkejä negatiivisen hengen tunnistamiseen ja karkoittamiseen toivotan sinulle menestystä karkoituseen!

 

 

Uusimmat blogiartikkelit

Miksi energioiden puhdistaminen on tärkeää

Oletko sinä tähteläinen?

Näin otat heilurin käyttöön

5 faktaa elämäntehtävästä

Näin teet korttitulkinnan vuodelle 2023

Eettiset kristallit ja vastuullisuus Iinan Kristallipuodilla

Kaikki artikkelit

Oletko jo ladannut maksuttomat oppaamme?

Lataa maksuton 
Kivien vaikutukset -opas

Saat oppaan sähköpostiisi ja voit halutessasi tulostaa sen.

Saat jatkossa viikottaisen Kristallipostin, jossa on tietoa kivien käytöstä ja henkisestä kehityksestä. Voit lopettaa viestit milloin tahansa.

Lataa maksuton

12 tapaa puhdistaa ja ladata kristalleja -opas

Saat oppaan sähköpostiisi ja voit halutessasi tulostaa sen.

Saat jatkossa viikottaisen Kristallipostin, jossa on tietoa kivien käytöstä ja henkisestä kehityksestä. Voit lopettaa viestit milloin tahansa.

Opastamme sinut kohti korkeinta värähtelyäsi.